”Tekemättömät asiat harmittavat yleensä enemmän kuin tehdyt.” Miete osui silmiini alkukesästä ja siitä lähtien olen pitänyt sitä ohjenuoranani. Olen kyllä ollut aina alitajuisesti, sitä sen kummemmin miettimättä, samaa mieltä. Siis että on parempi katsoa kuin katua ja lähteä mukaan ennemmin kuin jäädä kotiin. Aina on harmittanut enemmän, kun ei olekaan lähtenyt. Joten keväällä päätin, että tänä kesänä en jää vaan lähden – tai jään enkä lähde. Tämä mielessäni kesän ainoa tavoite olikin pitää hauskaa. Ja voi pojat ja tytöt, kyllähän me hauskaa pidettiin. Kesän jälkeen saapui taas syksy. Mutta ei se menoa ole haitannut, koska kesän aikana ymmärsin, että elämä on sittenkin ihanaa.
Eräänä yönä ajoin pitkästä aikaa autoa. Viimeisestä olikin jo ikuisuus, ja tällä kertaa myös ajoreitti oli muuttunut. Ajoin ylös todella jyrkkää mäkeä, näkyvyys oli huono, enkä edelleenkään osannut ajaa. Kortista puhumattakaan. Heräsin, kun ajelin hatarasti vastaantulevien kaistalla. Aiemmin olen aina ajanut samaa reittiä kotoa mummon luo, päämäärä on ollut selvä ja reitti tuttu – se sama kuin todellisuudessakin. Nyt ajelulla ei ollut määränpäätä ja tiekin mahdottoman jyrkkä.
Ryhdyin sitten unientulkitsijaksi ja tein itselleni seuraavanlaisen ennusteen: Autolla ajaminen kuvaa liikettä elämässä ja enteilee muutosta. Olet tilanteessa, jossa lähitulevaisuus ei enää ole se sama tuttu ja vanha tai ylipäätään tiedossa. Lähtökohdat ovat samanlaiset: hallitset itse omaa elämääsi ja tiedostat vahvuutesi ja puutteesi. Et vain enää tarkalleen tiedä, mitä sitten. Edessä voi olla suuriakin ponnistuksia, jotka on ylitettävä. Muista, että ylämäkikin loppuu joskus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti