Pääkirjoitus 4/2013

Tähän aikaan vuodesta herää aina jälleen kerran tajuamaan, ettei taaskaan voi käsittää, miten nopeasti aika on kulunut. Vastahan oli kesä tai ainakin syyskuu, mutta nyt vuosi lähenee jo loppuaan. Syyskuun ja vuoden lopun välillä oli tarkoitus tehdä paljon ja saada aikaiseksi vielä enemmän, ja vaikka olenkin tehnyt ja saavuttanut, en kuitenkaan ihan sitä, mitä tavoittelin. Ystäväni, iso tiedosto, on saanut aivan liian vähän kahdenkeskistä aikaa ja koputtelee kovasti huomionkipeänä olalle. Petrattavaa jää alkuvuodelle.

Loppuvuosi tarkoittaa myös sitä, että osakunta on saanut jälleen kerran uudet virkailijat. On kerrassaan hienoa, että aina tännekin eksyy syksyn mittaan uusia jäseniä, jotka osallaan vievät osakuntaa eteenpäin. Toivottavasti kaikkein uusimmat osakuntalaiset löytävät oman paikkansa vanhempien rinnalta ja viihtyvät osakunnan toiminnassa. Erilaiset virat ovat nimenomaan mainio keino päästä paremmin mukaan.

Omalta osaltani kaikki tämä saa nyt jäädä, sillä aikansa kutakin. Eteenpäin ja uusiin haasteisiin. Muistoja ja kokemuksia näiden vuosien ajalta on kertynyt huimasti. Muun muassa lukemattomia aamuun asti jatkuneita jatkoja ja pöydillä tanssimista. Elleivät fuksit ole kokeneet samaa, suosittelen erittäin lämpimästi. On kyllä ollut kivaa!

Ihanaa vuoden loppua ja juhlan tuntua kaikille!

Lea Timonen (1917 - 2013) in memoriam

Lea Timonen (1917 - 2013)

Karjalaiset ylioppilaat muistavat kiitollisina unohtumatonta, viisasta ja ystävällistä Lea Timosta. Helsinkiläistyneen impilahtelaisen sydämessä karjalaisuudella oli aina tärkeä sija, ja Karjalaisen Osakunnan opiskelijat saivat oman osansa tästä huomiosta. On erittäin harvinaista, että inspehtorin puoliso niin lämpimästi, aktiivisesti ja vieraanvaraisesti on mukana osakunnan elämässä. Hänen valoisa, vapauttava persoonansa antoi nuorille uskoa elämään ja luottamusta omiin mahdollisuuksiin.

Monet osakuntasukupolvet ovat saaneet nauttia Timosten kodin vieraanvaraisuudesta. Vielä 2010  osakuntalaiset saivat kesäretkellään kutsun Timosten kesäpaikkaan, jossa yli 90-vuotias Lea Timonen emännöi nuoria ehtoisasti. Timoset osallistuivat myös kauan inspehtorikauden jälkeen aktiivisesti osakunnan tapahtumiin ja omalta osaltaan edistivät perinteiden jatkumista osakunnassa.

Karjalainen Osakunta ja Seniores Carelienses laskivat Lean siunaustilaisuudessa kukkatervehdyksen levein punamustin nauhoin. Lean muisto elää lämpimänä mielissämme.

Q-palsta 4/2013

Rakkaat osakuntatoverit,

Kirjoittelen tätä kuraattorin palstaa toivottavasti viimeistä kertaa. Kauteni päättyy vuodenvaihteessa ja Pekka ottaa kuraattorin vastuullisen tehtävän pienille harteilleen. On siis koittanut klassisen kuraattorin jäähyväiskirjoituksen hetki.

Oma opiskeluaikani on ollut monella tapaa tiiviissä sidoksessa Karjalaiseen Osakuntaan. Muuttaessani Helsinkiin vuonna 2004 en tiennyt osakunnista paljoakaan. Opin asiat kuitenkin nopeasti varsinkin, kun sain toisena opiskeluvuotena asunnon osakunnan kautta. Matkan varrella onkin sitten tarttunut matkaan kaikennäköistä oppia aina juhla- ja tarjoiluetiketistä taloyhtiön hallintoon. Tärkein osakunnan antama opetus on ehkäpä kuitenkin ollut se, että omia juuriaan voi ja kannattaa arvostaa, mutta toki aina tyylillä. Epäsuorasti osakunta on antanut vielä enemmän – kärkipäässä suurimman osan nykyisistä ystävistä sekä avopuolison. Kokemuksella voin sanoa, että osakuntatoiminta todellakin kannattaa!

Henkilökohtainen osakuntaurani huipentui lopulta kuraattorin virkaan vuosina 2012-13. Elämä kuraattorina on ollut pääosin hauskaa. Toki töyssyjä mahtuu aina matkan varrelle, mutta voin rehellisesti todeta, että olen nauttinut kaudestani kuraattorina. Tämä taasen johtuu siitä, että Karjalaista Osakuntaa on helppo vetää. Kun olen verrannut omaa osakuntaamme muihin vastaaviin, on minua silloin tällöin hämmästyttänyt se, miten paljon osakunnan toiminta nähdään muualla usein personoituvan kuraattoriin. Minusta näin ei pitäisi kuitenkaan olla. Toki puheenjohtaja-kuraattori on aina tietynlainen keulakuva ja osakunnan ”ykkösedustaja”, mutta itse toiminnan kannalta ei ole hyvä, jos kuraattori on mukana kaikessa. Hänhän on se ”vanha pieru” mitä suurimmassa määrin!

Kuraattorin sopivasti taustalla pysyttelevä rooli vaatii kuitenkin sitä, että osakunnassa on osaavia ja vastuunsa kantavia virkailijoita. Onnekseni tämä on Karjalaisen Osakunnan kohdalla pitänyt paikkansa enemmän kuin hyvin. Kertaakaan minun ei ole tarvinnut pelätä, että osakunnan viroissa olisi ollut vääränlaisia ihmisiä. Haluankin lausua mitä parhaimmat kiitokset kaikille viimeisen kahden vuoden aikana eri osakunnan tehtävissä toimineille!

Lopuksi haluan vielä jakaa omat pikamuisteluni uudesta kuraattoristamme Pekasta. Tapasin Pekan ensimmäistä kertaa, kun hän tuli fysiikkaa opiskelevana fuksina osakunnalle vuonna 2005, jolloin olin itse fuksimajuri. Pekka oli välittömästi mukana lähes kaikessa ja hänelle taidettiin sälyttää heti, monien muiden pikkuvirkojen lisäksi, taloudenhoitajan vastuullinen tehtävä. Pekan saikin nopeasti lempinimen ”Nakki-Pekka”. Siloposkisesta pikkupojasta tuli näin nopeasti varsinainen osakunnan monitaituri (ja rappion rakastaja), mistä useimmat hänet nykyisin tuntevat. Toivotankin ”Nakille” hyvää jatkoa (ehkäpä) viimeisessä osakuntanakissa.

Lisää tarinoita omista ja myös Pekan huimista seikkailuista voin kertoa kuraattorinvaihtokaronkassa, kun luovutan ”kuraattorinlätkän” virallisesti eteenpäin. Tulkaa siis kaikki sinne.

Nähdään Osakunnalla!

ANTTI SAARELAINEN

Uusi sielu - Vanha pieru

Uusi sielu

Santeri Matikka

Ikä: 20
Syntymäpaikka: Hyvinkää
Yo-kirjoitusvuosi: 2012

Mitä opiskelet?
Pääaineena suomen kieltä, siinä sivussa kotimaista kirjallisuutta ja muutakin mielenkiintoista mitä Helsingin yliopistolla on tarjota.

Miksi ja milloin tulit osakuntaan?
Fuksisyksyn 2013 alussa, koska halusin tutustua ihmisiin ja löytää mielekästä tekemistä ainejärjestön ulkopuolellakin. Lisäksi halusin oppia jotain uutta itsestäni.

Ensimmäiset muistot osakunnasta?
Fuksipiknikin aurinkoinen sää, iloinen tunnelma ja hyvät eväät. Osakunnassa saamani lämmin vastaanotto ylipäätäänkin.

Osakunta-aktiivisuus:
Fuksimajuri, arkiston- ja kirjastonhoitaja, Puukellon toimituskunnan sekä osakuntaneuvoston jäsen vuonna 2014.

Vallila vai Patola?
Vallilaan toivon kovasti pääseväni, pois HOASin kylmästä ja vetoisasta itähelsinkiläissolusta.

Mitä harrastat?
Lukemista, kirjoittamista ja yhteiskunnallisia asioita.

Mitä toivot joululahjaksi?
Pari kirjaa, vohveliraudan ja hyvää mieltä.

Vinkkejä kaamosajan yli selviämiseen?
Älkää minulta kysykö... Parasta varmaan olisi jos pystyisi omaksumaan sellaisen asenteen että päivä kerrallaan kohti kevättä.

Terveisiä vanhoille pieruille?
Teissä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Ketä pitäisi haastatella seuraavaksi?
Vaikkapa toista vastavalittua fuksimajuria Nooraa.

---

Vanha pieru

Maria Sormunen

Ikä: 28
Syntymäpaikka: Joensuu
Yo-kirjoitusvuosi: 2004

Mitä opiskelet?
Kotitalousopettajaksi.

Miksi ja milloin tulit osakuntaan?
Tulin 2009 ja silloin oli varmasti asunto päällimmäisenä mielessä.

Ensimmäiset muistot osakunnasta?
Ööö, ei muistikuvia. Varmaan jotkut ensimmäiset sitsit, missä kaikki oli uutta ja outoa (on kyllä vähän vieläkin).

Osakunta-aktiivisuus:
Ai mitä oon kerenny tehdä? Oon ollu apuemäntä, apuklubiemäntä, emäntä ja vuosijuhlamestari.    

Vallila vai Patola?
Vallila, mutta Patola vähän houkuttelis.

Mitä harrastat?
Tällä hetkellä vain lenkkeilyä.

Mitä toivot joululahjaksi?
En mitään. Mutta on jos pakko toivoa jotain, niin sitten rahaa kiitos! Ja paljon!    

Vinkkejä kaamosajan yli selviämiseen?
Monipuolinen ruoka, liikunta, uni. Tylsä vastaus, mutta kun ne toimii. Ainiin ja D-vitamiini tietysti. Sitten kannattaa vielä keksiä sellaista tekemistä, josta nauttii. Kun on jotain mitä odottaa, niin mieli pysyy virkeenä.

Terveisiä uusille sieluille?
Liittykää rohkeesti joukkoon iloiseen:)

Ketä pitäisi haastatella seuraavaksi?
Heitän pallon ystävälleni Aino Kurjelle (ellei ole jo haastateltu), koska hän on vielä vanhempi pieru kun mie.

Karjalaisen Osakunnan uudet asunnot: Maapadontie 2

Osakunnan vanhoissa asunnoissa Patolassa asuvat ovat reilun vuoden ajan saaneet seurata, miten Maapadontie 5 viereen on noussut hiljalleen uusi kerrostalo. Nyt talo on valmis, ja ensimmäiset asukkaat ovat päässeet muuttamaan sisään. Taloprojektia varten on perustettu uusi osakeyhtiö, jossa Artin säätiö on mukana. Artin säätiölle tulleet asunnot on jaetta puoliksi Karjalaisen Osakunnan sekä Pohjois-pohjalaisen Osakunnan kanssa. Suurimman osan talosta, noin puolet, omistaa Hämäläisten ylioppilassäätiö. Lisäksi pienempinä osakuntina mukana ovat Savolainen sekä Kymenlaakson Osakunta. 

Meidän osakunnalla on uudessa talossa yhteensä yhdeksän asuntoa, joista seitsemän on yksiöitä ja kaksi kaksioita. Yksiöiden koot ovat 24 ja 26 neliömetriä ja kaksioiden 38 ja 48 neliömetriä. Hintatasoltaan uudet asunnot ovat jonkin verran Patolan vanhoja asuntoja kalliimpia, mutta yksityisiin markkinoihin verrattuna edelleen hyvin edullisia. Asuntojen vuokraan sisältyy internetyhteys sekä vesi, mutta sähkösopimus vuokralaisen on hoidettava itse. Lisäksi autopaikka on mahdollista saada kuukausimaksua vastaan.

Asunnoista vain 38 neliön perhekaksioissa on kunnollinen parveke. Muissa asunnoissa on ranskalainen parveke eli ovi, josta ei kuitenkaan pääse mihinkään. Tämä lienee arkkitehdin loistava idea, mutta käytännössä aika turha yksityiskohta. Yksiöissä kaappitilaa on varsin vähän, mutta muuten asunto on avara ja valoisa. Lattioissa on käytetty muovimattoa, jonka eroa laminaattilattiaan ei ensi silmäyksellä huomaa. Talon porraskäytävissä ja yhteisissä tiloissa on käytetty reippaasti väriä, sillä pohjakerroksen lattia on mustavalkoruudullinen ja muuten porraskäytävissä on vihreää ja oranssia. Tämä luo raikkaan ja modernin vaikutelman. 

Näkymä 26 neliömetrin yksiöstä

Uuden talon erikoisuutena voisi pitää sitä, että talossa on kaksi kattosaunaa ylimmässä kerroksessa. Kyseisessä kerroksessa ei saunojen lisäksi ole muuta kuin pienehkö pesutupa. Saunomaan haluavien asukkaiden on varattava itselleen pysyvä saunavuoro, joka maksaa 20€ kuukaudessa. Yksinasuvalle summa voi kuulostaa suurelta, mutta vuoron voi varata myös puoliksi tutun naapurin kanssa. Saunatiloihin sisältyy pieni terassi, joka ainakin kesäaikaan on kätevä vilvoittelupaikka. Pääsin itsekin jo tutustumaan saunaan kaverini saunavuorolla ja voin todeta, että löylyt olivat varsin hyvät.

Uudet asunnot ovat hyvä lisä osakuntamme asuntotarjontaan. Erityisen positiivista on se, että olemme saaneet lisää haluttuja yksiöitä. Lisäksi uuden talon yksiöt ovat kooltaan sopivan kokoisia eli niissä mahtuu asumaan varsin hyvin. Patola on asuinpaikkana toimiva sillä, kulkuyhteydet keskustaan sekä poikittaissuuntaan toimivat hyvin ja kaikki peruspalvelut ovat lähellä. Kevään asuntohaun jo lähestyessä, suosittelenkin kaikkia miettimään myös Patolan asuntoja hyvänä vaihtoehtona.

Maapadontie 2:

• 7 yksiötä (26 m2), vuokra: 15,25 €/m2
• 2 kaksiota (38 ja 48 m2), vuokra: 13,75 €/m2

EMMI TORIKKA

Osakuntalaisten opintopolut

Osakunnan kulttuurisihteeri Kaisa Kortelainen kertoo opinnoistaan Sibelius-Akatemiassa.

Sibelius-Akatemiassa huilistiksi opiskeleva Kaisa Kortelainen aloitti soittamisen 8-vuotiaana. ”Pidin siitä niin paljon, että jatkoin jopa riskaabelien teinivuosien yli ja lukioaikoina päädyin ensimmäisille musiikkikursseille. Niistä, sekä omalta opettajaltani sain kannustavaa palautetta, että minulla olisi mahdollisuuksia ammattimuusikon uralle ja nyt ollaan tässä.” Kaisa ei tosin muista ennen niitäkään aikoja juuri miettineensä muita vaihtoehtoja.

Kaisan isän mielestä tytär olisi sopinut paremmin hammaslääkäriksi. ”Oli kai huolissaan, onnistunko tällä alalla elättämään itseni. En ole siitä vieläkään aivan varma”, Kaisa toteaa. ”Kävin joskus sen keskustelun päässäni, että olenko kiinnostunut rahasta. Tässä ollaan, joten en taida olla. Ei minulla vain ole vaihtoehtoja: ainakaan vielä en ole keksinyt mitään mikä täyttäisi saman tarpeen, johon musiikki minulla vastaa. Se voi olla niin paljon; esteettistä, poliittista, älyllistä, mitä vain.”

Kaisa aloitti opinnot Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla vuonna 2010, jolloin hän kävi lukiota lopetellessaan Nurmeksesta käsin Helsingissä pari kertaa kuussa soittotunneilla. Vuonna 2011 hän pääsi sisään Akatemian 5,5-vuotiseen koulutukseen. Tällä hetkellä Kaisa on vaihdossa Pariisin konservatoriolla.

Opiskelu Sibelius-Akatemiassa koostuu Kaisan mukaan omasta harjoittelusta, soittotunneista, muutaman hengen kokoonpanoissa soittamisesta eli kamarimusiikista ja orkesteriharjoituksista. Yleensä kerran viikossa istutaan teorian, säveltapailun sekä musiikkihistorian luennoilla. Valinnaisuuttakin opintoihin sisältyy: ”Voi ottaa enemmän pedagogiikkaa, teoriaa tai sivuinstrumentteja oman kiinnostuksen mukaan melko kivasti”, kertoo Kaisa, joka soittaa itsekin myös piccoloa ja pianoa, mutta lisää: ”Meidän osastolla on kuitenkin se oletus, että kaikki ovat pääasiassa juuri sen oman instrumentin kanssa kehittymistä harjoittelemassa.”

Opintojen aikana Kaisa on lisäksi tehnyt työkseen keikkoja ja soittanut koulunsa kapellimestareiden harjoitusorkesterissa. ”Osakunta taitaakin sitten muuten olla aika lailla ainoa - ja erittäin tervetullut - muu kuin musiikkiin liittyvä vapaa-ajan juttuni.”

Parhaaksi asiaksi opinnoissaan Kaisa nimeää sen koulun ympärille tuoman laajan kollegojen verkoston. ”Samojen ihmisten kanssahan tulen todennäköisesti myöhemmin työskentelemään”, huomauttaa Kaisa. ”Myöskin se, että saa mennä luennoille kuuntelemaan itseään viisaampia asiassa, josta on kiinnostunut, on mahtavaa.”

Haastavinta opinnoissa on Kaisan mielestä oppia olemaan tyytyväinen harjoittelunsa määrään, sillä aina voisi soittaa enemmän. Henkisesti rasittavana hän on kokenut myös sen, että kyseessä on luova ala, joka kuitenkin samalla vaatii myös jatkuvaa hienomotorista harjoitusta ja työtä: ”Inspiraatiota ei vain voi jäädä odottelemaan, vaan niinäkin päivinä, kun ei ihan tuntuisi siltä, että haluaisi, niin on tehtävä töitä”, Kaisa kertoo. ”On tietenkin rankkaa turhautua asiaan, jota kuitenkin rakastaa. Vanhemmilla on varmaan joskus jotain samanlaisia tunteita uhmaikäisten lasten kanssa...”

Kenelle Sibelius-Akatemia sitten sopii? ”Sille, joka ei elämässään halua mitään muuta”, kuuluu Kaisan vastaus. ”Pitää olla aika varma siitä. Tämä on isoksi osaksi yksinäistä touhua, joten on pakko tykätä siitä mitä tekee. Muuten on vaikea löytää järkeä harjoitteluun esimerkiksi kauniina kesäpäivänä tai siinä vaiheessa, kun täytyykin miettiä, voiko lähteä vuodeksi Intiaan reissaamaan, ettei soittotaito vaan häviä. Täytyy olla myös luonnetta ja jotain sanottavaa, sillä mikään ei ole pahempaa kuin yhdentekevä taide.”

Kaisan mukaan huilistina hänen pitäisi tähdätä käytännössä orkesterimuusikoksi tai opettajaksi. ”Mutta jos ollaan rehellisiä, minä haluaisin tehdä taidetta, jolle on tarve, eikä se tarkoita valtavan kulttuuritarjonnan meressä pisarana olemista, jossa ui pelkkiä kukkahattutätejä.” Tällä hetkellä Kaisan tulevaisuudenhaaveisiin kuuluvat kommuuni, omavaraistalous sekä Itä-Suomi ja näihin liitettynä musiikki. ”Mitä se sitten meinaakaan ja mikä osa tästä tulee toteutumaan, jääköön nähtäväksi!”

IRIS PITKÄNEN

Даамарит

Karvalakkeja ja raitapaitoja, lomakkeita ja leimoja. Mitä osakunnalla oikein tapahtuu?

Osakunnalla tapahtui daamarit. Parin vuoden hiljaiselon jälkeen daamarit elvytettiin henkiin ja osakunnan naiset pääsivät nauttimaan herrojen järjestämästä illasta. DG:n osakuntatilat täyttyivät oudoilla kirjaimilla ja vielä oudoimmilla kuvilla. Tämänkertainen teema oli Venäjä, joten vodkan, voin ja smetanan määrässä ei säästelty.

Ilta alkoi virallisella maahantulotarkastuksella, jossa tarkastettiin juhlijoiden taustat. Autenttisen tunnelman luomiseksi paikalle oli hankittu ammattitaitoisia ja nopealiikkeisiä virkamiehiä.

Virallisen osuuden päätettyä daamit pääsivät rentoutumaan illan tarjonnasta. Illan menu oli teeman mukainen. Alkuruuaksi oli maustekurkkuja, smetanaa ja hunajaa. pääruuaksi blinejä smetanalla, sienisalaatilla, mädillä. Illan kruunasi Charlotte russe.

Charlotte russe à la tuleva kuraattori.

Tunnelmallisen illan aikana nähtiin ja kuultiin runonlausuntaa, venäläistä musiikkia unohtamatta klassista tietovisaa, jossa muun muassa tutustuttiin Moskovan metroon. Se on kotimaista vastinettaan huomattavasti mutkikkaampi, mikä huomattiin karttoja tutkittaessa.

Tuttuun osakuntalaiseen tyyliin juhlat kestivät pitkään ja viimeiset vieraat loikkasivat osakuntatiloista pitkälti seuraavan vuorokauden puolella.

Herrat jäävät jännityksellä odottamaan ensi kevään herriksiä. Herriksethän herätetään myös henkiin, vai mitä daamit?

Daamarit on herrojen järjestämät juhlat osakunnan naisille. Daamit puolestaan järjestävät herrikset osakunnan herroille. Juhlat on suunniteltu tavallisesti jonkun teeman pohjalle.

HEIKKI KARVINEN

Kohtaamisten taikaa - yhteyden iloa

Pimeä vuodenaika kiinnittää katseen tiukasti maahan. Tainnuttavassa puolihorroksessa taapertaessa ympäröiviä ihmisiä – tuttuja tai tuntemattomia – ei aina huomaa. Onneksi heidät silloin kuulee. Jos juttusille kanssakulkijan kanssa uskaltautuu, puheenaihe tuntuu kääntyvän hyvin nopeasti vallitsevaan vuodenaikaan ja arjen raskauteen. Kuten keskustelussa, jota todistin eräänä tavallisena torstaina lähibussissa: ”Moi, kiva nähdä pitkästä aikaa, miten menee?” ”Väsyttää, on tämä pimeys vaan niin kamalaa!” ”Niinpä, kaamos tuntuu tosi raskaalta tänä vuonna, meidän pitää vaan kestää tämä.” Näiden alkufraasien jälkeen keskustelu eteni syvemmälle kuulumisten vaihtoon, mutta tietynlainen yhteisyyden taso oli nyt saavutettu. Marraskuisen melankolian totuudenmukainen jakaminen, ilman omien kuulumisten kaunistelua, riisui kohtaamiselta turhat krumeluurit. Samanmielisyys vallitsevan asiaintilan raskaudesta loi maaperän yhteisyydelle ja mahdollisti tuttavan aidon kohtaamisen ja huomioimisen. Olotilan jakaminen saattoi lisäksi keventää molempien marraskuista painolastia ja antaa voimia: ”Huh, en olekaan ainut, josta tuntuu tältä.”

Kokemus ymmärtävästä yhteydestä on tärkeää. Se on jopa niin itsestään selvää, että ollessamme liian keskittyneitä arjen velvollisuuksissa sukkuloimiseen ja seuraavaan bussiin ehtimiseen, unohdamme jakaa tuntojamme kanssataapertavien kanssa. Sosiaalinen elämä kaikkinensa onkin nykyään hyvin yksilöitynyttä. Myöhäismodernilla aikakaudella tärkeimmäksi on muodostunut sosiologi Matti Kortteisenkin kuvaama yksilöllinen elämänprojekti, jossa olennaista on minuuden muokkaaminen, itsen kehittäminen ja yksilöllisen identiteetin ylläpito. Kortteisen mukaan tätä tiedostavaa itseen kohdistuvaa projektia työstetään ja eletään todeksi ennen kaikkea lähimpien ja vapaiden sosiaalisten suhteiden kautta, kuten ystävyys- ja parisuhteessa. Aiemmin sosiaalisen järjestyksen ja yhteisöllisen elämän perustana olleet perustavanlaatuiset siteet, kuten tiivis kyläyhteisö ja naapurustoverkostot, ovat heikentyneet osana kaupungistumista ja menettäneet otettaan elämänprojekteihinsa keskittyneistä kaupunkilaisista.

"Olemme riippuvaisia toisistamme ja kokonaisen identiteetin voi saavuttaa vain vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin.

Mitä onkaan tämän yksilöitymiskehityksen seurauksena tapahtunut arjen lähimmäisyydelle tai kanssakulkijan huomioimiselle? On mielestäni paradoksaalista, kuinka yksilöllinen halu vapautua ihmisten elämää aiemmin määrittäneestä sitovasta, yhteisöllisestä elämänmallista on johtanut tilanteeseen, jossa yksin pärjääminen tuntuu normilta ja jossa yksilöityneiden ihmisten voi olla vaikea lähestyä ympärillä olevia. Arkista apua voi olla vaikea pyytää ohikulkijalta – saati naapuriltaan – tai ottaa kontaktia vierustoveriin bussissa ja ilmaista jäävänsä seuraavalla pysäkillä pois.

Yhteisöllisyys on osa ihmisyyttä. Olemme riippuvaisia toisistamme ja kokonaisen identiteetin voi saavuttaa vain vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Tarvitsemme lähellemme itseämme, omaa toimintaamme ja elämäämme heijastavia peilejä. Oli sitten kyseessä kädenheilautus bussikuskille tai nopea kohtaaminen työpaikan kahvihuoneessa. Vain suhteessa toisiin voimme aidosti nähdä oman itsemme. Jos yhteisölliset siteet ja sosiaaliset suhteet puuttuvat, tuntuu marraskuukin pimeämmältä ja glögi mauttomammalta.

Arkinen avarakatseisuus voisikin olla juuri siitä, että nostan katseeni märästä asfaltista ja pyrin näkemään omaa elinpiiriäni kauemmas. Kuvitteellisten rajojen ylittäminen palkitsee ja arkiset kohtaamiset piristävät. Heittäydytään juttusille vaikka naapurin Railin tai kirjastossa tuskailevan Kaisan kanssa. Jakamalla hetken satunnaisenkin ohikulkijan kanssa tarjoutuu mahdollisuus kokea jaettua yhteyttä ja arjen merkityksellisyyttä. Lähimmäisyys auttaa jaksamaan. Kivoja kohtaamisia ja yhteyden iloa voi kokea keskellä pimeintä vuodenaikaakin – kunhan vain malttaa pysähtyä ja suoda hetken vierustoverille.

NELLI TIAINEN

Syö pitsaa ja meditoi - kuinka löytää onni?

Kun puhutaan elämän tarkoituksesta, varsin moni vastaa: olla onnellinen. Ymmärrettävästi sitä sitten tavoitellaan, kuka mitenkin, self help –kirjoja lukien, meditoiden, urheillen, kirjoittaen, katsoen elokuvia, kuunnellen musiikkia, syöden, juoden, tanssien, töitä paiskoen. Yhä useampi ajattelee nykyisin, että onnellisuutta voi myös opetella. Tässä muutama tieteellisesti tai vähemmän tieteellisesti todistettu vinkki onnen kasvattamiseen:

1. Kiitollisuus. Säännöllinen kiitollisuuspäiväkirjan pito saa arvostamaan niitä oman elämän osasia, joita helposti pitäisi itsestään selvinä. Juttu toimii niin, että esimerkiksi sunnuntai-iltaisin (tai vaikka päivittäin, jos se hyvältä tuntuu) kirjoittaa listan asioista, pienistä ja isoista, joista on kiitollinen juuri sinä hetkenä.

2. Arjen pienet hyvät teot. Valitse joku päivä viikosta, jona teet yhden isomman hyvän teon tai 3-5 pienempää. Joidenkin tutkimusten mukaan päivä tulee olla sama, mutta oman intuitioni mukaan hyviä tekoja voi tehdä useamminkin. Vaihtele tekoa sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä, ja tekohan voi olla mikä vaan: auta vanhusta tien yli, piirrä tuntemattoman lumiseen autoon sydän, lähetä vanhalle ystävälle kirje, maksa seuraavan kahvi kahvilassa, anna lantti katusoittajalle, hymyile vastaantulijoille, ole feissarille ystävällinen ja ehkä lahjoita vähän rahaakin. Siirrä katseesi itsestäsi ulos.

3. Flow-kokemukset ja hetkessä eläminen. Säännölliset flow-tilat, eli intensiivinen keskittyminen johonkin tehtävään sulkien tietoisuudestaan kaiken muun, kuvaavat onnellisen ihmisen elämää. Omia flow-kokemuksia voi testata esimerkiksi pitämällä viikon ajan päiväkirjaa, jossa merkitsee viidesti päivässä seuraavat asiat: mitä on tekemässä, kenen kanssa, kuinka onnellinen on asteikolla 0-10 ja kuinka flow-tilassa kokee 0-10 asteikolla olevansa. Päiväkirjaa tehden ja tutkien voi tietoisesti lisätä flow-kokemuksia. Koeta myös tietoisesti elää hetkessä, yritä olla tarttumatta vanhaan ja kurottelematta liikaa tulevaan.

4. Sosiaalisten suhteiden vahvistaminen. On todettu, että sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys lisäävät onnen kokemista. Lähestyvä talvi ajaa helposti yksin kotiin lämpimään, mutta koeta silti nähdä ihmisiä: mene leffaan, lounaalle, kutsu teelle, ota yhteyttä siihen tuttuun, johon olet aina halunnut tutustua vähän paremmin. Jos ahdistaa, juttele ja yritä olla vellomatta yksin mustissa tunteissa, vaikka se helpoimmalta tuntuisikin.

5. Meditointi. Meditoinnin on tieteellisesti todettu lisäävän positiivisia tuntemuksia, helpottavan ahdistusta ja parantavan terveyttä. Netistä löytyy paljon erilaisia ohjeita ja videoita, joita voi kokeilla kotona, useat tahot myös järjestävät kursseja ja ohjattuja meditaatioita. Jos mindfulness ynnä muut meditaatiotekniikat tuntuvat liian huuhaalta, tee jotain omempaa: mene saunaan, juokse, suihkussa käydessäsi yritä tyhjentää pääsi ja kuuntele vain veden lorinaa, tunne sen juoksevan ihollasi. Keskity hetkeen ja yritä sysätä esiin pyrkivät mietteet, tunteet ja huolet hetkeksi muualle, ole vain.

6. Nauti! Tee kivoja juttuja, hemmottele itsesi säännöllisesti piloille, paista pitsaa tiistaina ja tee asioita, jotka saavat sinut nauramaan (suosittelen mm. Parks and Recreation –nimistä sarjaa). Tee asioita, jotka tekevät olostasi kevyen. Tanssi säännöllisesti. Tee tai osta hyvää ruokaa, liiku, syö karkkia, lue, kirjoita runoja, juo kaljaa, mikä nyt tuntuu juuri sinusta nautinnolliselta. Kuuntele musiikkia kun tiskaat ja osta herkkuja kun deadlinet lähestyvät; kärvistele vain kun on pakko. Ei kukaan jaksa liian ryppyotsaista elämää.

Onnellisuusharjoitukset muokaten kirjasta Antti S. Mattila ja Pekka Aarninsalo: Onnentaidot. Kohti hyvää elämää (Duodecim, 2013).

KATJA ORPANA

Ompele hieno pipo itsellesi!

Joulun lähetessä ja sään kylmetessä on aika valmistaa pipo, joka pitää pään lämpimänä pakkasella. Tämä ohje on helppo ja nopea tehdä, joten suosittelen kaikkia kokeilemaan.

Tarvikkeet:

• Trikoota vähintään 55x60 cm pala
• Ompelukone tai saumuri

Kaavan valmistus

Kuva 1: Kaavan valmistus

• Piirrä kaavapaperille tai leivinpaperille 28x26 senttimetrin neliö.
• Piirrä neliön keskelle pystysuunnassa halkaisija.
• Mittaa alareunasta sivua pitkin 14 senttimetriä ja piirrä merkkiviiva.
• Mittaa yläreunassa halkaisijasta 2,5 senttimetriä sivulle ja piirrä siihen merkki.
• Tee yläkulmaan pyöristys 14 senttimetrin merkkiviivasta 2,5 senttimetrin merkkiviivaan yläreunassa.
• Mittaa vielä halkaisijasta 5 senttimetriä yläreunasta alaspäin ja tee siihen kääntöaukon merkki.
• Leikkaa kaava irti ja tee siitä symmetrinen taittamalla halkaisijaa pitkin kahtia ja leikkaamalla pyöristetyt kulmat samanlaisiksi.
• Tee vielä valmiin kaavan avulla toinen samanlainen kaava ja teippaa kaavat alareunasta yhteen, jolloin saat ovaalin muotoisen kaavan.

Leikkaaminen

Kuva 2: Leikkaaminen

• Taita kangaspala kaksinkerroin, oikeat puolet vastakkain ja kiinnitä kaava nuppineuloilla kankaaseen.
• Leikkaa pipokappaleet irti yhden senttimetrin saumavaralla.
• Merkkaa kappaleiden nurjalle puolelle kääntöaukko liidulla tai kalkkeeripaperilla.

Ompeleminen

Kuva 3

• Ompele saumat ompelukoneen jousto-ompeleella tai saumurilla.
• Ompele pipokappaleet kiinni toisiinsa oikeat puolet vastakkain koko kappaleiden reunan pituudelta (kuva 3).
• Leikkaa noin 5 senttimetriä pitkä kääntöaukko merkittyyn kohtaan. Varo leikkaamasta molempia kankaita ja reunassa olevaa saumaa.
• Käännä kappaleet oikein päin ja taita keskeltä toinen puoli toisen sisälle niin, että muodostuu pipo.
• Sulje kääntöaukko pipon sisäpuolelta ompelemalla sauma pipon päälaelle (kuva 4).

Kuva 4

 Rusetti

• Leikkaa kankaasta 15x17 cm kokoinen pala.
• Taita pala kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain.
• Ompele avonaiset reunat yhteen, jätä kuitenkin pitkän sivun keskelle noin 2 cm pitkä kääntöaukko.
• Käännä kappale oikein päin ja sulje kääntöaukko tikkaamalla oikealta puolelta.
• Valmista rusetin keskusta leikkaamalla kankaasta 2,5x6 cm kokoinen pala. Ompele pala yhteen pitkästä sivusta ja käännä oikein päin.
• Asete suikale rusetin keskelle ja kiristä keskustaa haluamasi verran, ompele suikale käsin renkaaksi rusetin takapuolelta.
• Kiinnitä rusetti pipoon käsin ompelemalla.

EMMI TORIKKA

Pienen Puukellon matka

Ennen kuin Puukellon paperiversio päätynyt luettavaksi, se on kulkenut pitkän matkan, joka on alkanut toimituskunnan ideoista ja päättynyt postilaatikkoon. Seuraavien sivujen kuvien ja tekstin avulla kerrotaan miten Pieni Puukello syntyy.

Ensimmäinen askel lehden matkalla on toimituskunnan kokous, jossa päätoimittajan johdolla päätetään lehden sisällöstä. Kuivin suin tai tyhjin vatsoin ei luonnollisesti tarvitse olla. Toki lehden sisältö ei ole pelkästään toimituskunnan harteilla: muut osakuntalaiset voivat vapaasti lähettää kirjoittamiaan juttuja lehteen.

Kun nakit ovat napsahdelleet toimituskuntalaisille, alkaa vimmattu tekstin luominen ja kuvien hankkiminen. Aineisto siirtyy päätoimittajan kautta toimitussihteerille, joka hoitaa taittamisen. Tässä vaiheessa lehti alkaa saada muotonsa.

Keskimäärin taittoon ja kuvien ja tekstien käsittelyyn kuluu aika työpäivän verran. Sinänsä aineiston paikoilleen laitto on nopeaa, mutta juttujen asettelu millimetrien tarkkuudella voi viedä aikaa. Varsinkin kun ohjelmisto mahdollistaa tarkan sommittelun, pieniin yksityiskohtiin voi helposti takertua.  Valmis tiedostopohja nopeuttaa toimintaa.

Kun taitto on valmis, lehti luetaan läpi ja siitä
yritetään löytää virheitä. Tekstit ja kuvat siirretään myös Pienen Puukellon nettisivuille.

Oikoluettu lehti lähetetään seuraavaksi painoon pdf:nä. Painaminen tapahtuu Pitäjänmäessä Picaset Oy:ssä.  Ennen koko painoksen tekemistä tehdään vedos, josta voidaan vielä tarkistaa, miltä lehti näyttää paperilla. Tässä vaiheessa voidaan tehdä vielä hienosäätöä esimerkiksi kuviin tai reunuksiin.

Vedoksen hyväksynnän jälkeen käynnistetään painokoneet ja 300 kpl:n painos valmistuu muutamassa tunnissa. Lehden teossa on useita välivaiheita. Kannet ja sisäsivut painetaan erikseen. Kannet myös personoidaan, jotta osoitetiedot saadaan paikalleen. Painamisen jälkeen lehti leikataan, nidotaan ja pakataan laatikoihin.

 

Painon jälkeen lehdet jaetaan. Suurin osa lehdistä lähtee suoraan postiin ja maailmalle; lähinnä Helsingin alueelle. Osakunnan asuntoihin ja osakunnalle päätyvät lehdet käydään hakemassa ja jaetaan itse. 

Osakunnan asuntoihin lehdet jaetaan itse.

Puukellot löytyvät osakunnalta lehtihuoneen hyllystä.

Lehden matka ja osakuntalaisten odotus on päättynyt.

HEIKKI KARVINEN

Selvä pyy

Toimituskunnan huomioita oikeasta ja väärästä elämästä

Miksi kissa on koiran vastakohta?

Polkupyörän renkaiden pumppaaminen on inhottavaa.

Mutta on huomattavasti mukavampaa ajaa polkupyörällä, jonka renkaat ovat täynnä ilmaa.

Pimeät ja sateiset päivät ovat parhaita: ei tarvitse potea huonoa omatuntoa, kun ei jaksa lähteä minnekään.

Kahvi on sittenkin hyvää. Varsinkin hyvä kahvi.

Serkkuihinsa kannattaa tutustua uudestaan aikuisina.

Keikat saavat aikaan meditatiivisen olon, kun sulkee silmät, tanssii ja musiikki pureutuu ytimiin.
Hurraa Hopea toffeen paluulle!

Kannattaa syödä.

Sen, että on jo useamman vuoden asunut muualla kuin vanhempiensa kanssa, huomaa siitä, nykyisin siivotaan vain jos tulee vieraita tai on tentti seuraavana päivänä.

Treenin jälkeen kannattaa venytellä.

Dead-linen (DL) kaveriksi pitäisi määrittää aina Panic-line (PL), joka lasketaan esimerkiksi kaavalla: PL=DL-24 h

Pitääkö huolestua, jos aamuyöllä kotiin tultua rupeaa siivoamaan ja tiskaamaan?

Ihmisiä voi erotella sen mukaan, tykkäävätkö enemmän he ihmis- vai eläinvaivoista. Kuulemma.

Mäkelänrinteen uimahallin kahviosta saa pehmistä! Miksi en tiennyt tätä kesällä?!

Miksi jotkut eivät vastaa sähköpostiin?

Oma ääni kuulostaa (nauhoitettuna) kamalalta. Onneksi sitä ei tarvitse itse kuunnella jatkuvasti.