Syö pitsaa ja meditoi - kuinka löytää onni?

Kun puhutaan elämän tarkoituksesta, varsin moni vastaa: olla onnellinen. Ymmärrettävästi sitä sitten tavoitellaan, kuka mitenkin, self help –kirjoja lukien, meditoiden, urheillen, kirjoittaen, katsoen elokuvia, kuunnellen musiikkia, syöden, juoden, tanssien, töitä paiskoen. Yhä useampi ajattelee nykyisin, että onnellisuutta voi myös opetella. Tässä muutama tieteellisesti tai vähemmän tieteellisesti todistettu vinkki onnen kasvattamiseen:

1. Kiitollisuus. Säännöllinen kiitollisuuspäiväkirjan pito saa arvostamaan niitä oman elämän osasia, joita helposti pitäisi itsestään selvinä. Juttu toimii niin, että esimerkiksi sunnuntai-iltaisin (tai vaikka päivittäin, jos se hyvältä tuntuu) kirjoittaa listan asioista, pienistä ja isoista, joista on kiitollinen juuri sinä hetkenä.

2. Arjen pienet hyvät teot. Valitse joku päivä viikosta, jona teet yhden isomman hyvän teon tai 3-5 pienempää. Joidenkin tutkimusten mukaan päivä tulee olla sama, mutta oman intuitioni mukaan hyviä tekoja voi tehdä useamminkin. Vaihtele tekoa sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä, ja tekohan voi olla mikä vaan: auta vanhusta tien yli, piirrä tuntemattoman lumiseen autoon sydän, lähetä vanhalle ystävälle kirje, maksa seuraavan kahvi kahvilassa, anna lantti katusoittajalle, hymyile vastaantulijoille, ole feissarille ystävällinen ja ehkä lahjoita vähän rahaakin. Siirrä katseesi itsestäsi ulos.

3. Flow-kokemukset ja hetkessä eläminen. Säännölliset flow-tilat, eli intensiivinen keskittyminen johonkin tehtävään sulkien tietoisuudestaan kaiken muun, kuvaavat onnellisen ihmisen elämää. Omia flow-kokemuksia voi testata esimerkiksi pitämällä viikon ajan päiväkirjaa, jossa merkitsee viidesti päivässä seuraavat asiat: mitä on tekemässä, kenen kanssa, kuinka onnellinen on asteikolla 0-10 ja kuinka flow-tilassa kokee 0-10 asteikolla olevansa. Päiväkirjaa tehden ja tutkien voi tietoisesti lisätä flow-kokemuksia. Koeta myös tietoisesti elää hetkessä, yritä olla tarttumatta vanhaan ja kurottelematta liikaa tulevaan.

4. Sosiaalisten suhteiden vahvistaminen. On todettu, että sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys lisäävät onnen kokemista. Lähestyvä talvi ajaa helposti yksin kotiin lämpimään, mutta koeta silti nähdä ihmisiä: mene leffaan, lounaalle, kutsu teelle, ota yhteyttä siihen tuttuun, johon olet aina halunnut tutustua vähän paremmin. Jos ahdistaa, juttele ja yritä olla vellomatta yksin mustissa tunteissa, vaikka se helpoimmalta tuntuisikin.

5. Meditointi. Meditoinnin on tieteellisesti todettu lisäävän positiivisia tuntemuksia, helpottavan ahdistusta ja parantavan terveyttä. Netistä löytyy paljon erilaisia ohjeita ja videoita, joita voi kokeilla kotona, useat tahot myös järjestävät kursseja ja ohjattuja meditaatioita. Jos mindfulness ynnä muut meditaatiotekniikat tuntuvat liian huuhaalta, tee jotain omempaa: mene saunaan, juokse, suihkussa käydessäsi yritä tyhjentää pääsi ja kuuntele vain veden lorinaa, tunne sen juoksevan ihollasi. Keskity hetkeen ja yritä sysätä esiin pyrkivät mietteet, tunteet ja huolet hetkeksi muualle, ole vain.

6. Nauti! Tee kivoja juttuja, hemmottele itsesi säännöllisesti piloille, paista pitsaa tiistaina ja tee asioita, jotka saavat sinut nauramaan (suosittelen mm. Parks and Recreation –nimistä sarjaa). Tee asioita, jotka tekevät olostasi kevyen. Tanssi säännöllisesti. Tee tai osta hyvää ruokaa, liiku, syö karkkia, lue, kirjoita runoja, juo kaljaa, mikä nyt tuntuu juuri sinusta nautinnolliselta. Kuuntele musiikkia kun tiskaat ja osta herkkuja kun deadlinet lähestyvät; kärvistele vain kun on pakko. Ei kukaan jaksa liian ryppyotsaista elämää.
Onnellisuusharjoitukset muokaten kirjasta Antti S. Mattila ja Pekka Aarninsalo: Onnentaidot. Kohti hyvää elämää (Duodecim, 2013).
KATJA ORPANA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti