Emännän erikoinen

Crème brûlée

Tätä ranskalaisen keittiön iki-ihanaa klassikkojälkiruokaa tehtiin lokakuisille Sarvijuhlille. Osakuntatiloihin oli vastikään hankittu kaasupoltin, jota oli yksinkertaisesti pakko päästä kokeilemaan. Hyvin toimi, eikä kukaan saanut palovammoja. Ohje lainattiin Hesarista hyvin pienin muutoksin.

Yli viidenkymmenen annoksen tekeminen vei juhlia edeltäneenä päivänä aikansa eli yli kuusi tuntia, mutta mitäpä ei hyvän aterian eteen tekisi? Lisäksi savolaisten inspehtorin kehut olivat niin ylitsevuotavan mairittelevia, että punastumatta ei tilanteesta selvitty.

Ohje

(neljälle)

  • 1 dl täysmaitoa
  • 3 dl kuohukermaa
  • 1 vaniljatanko
  • hyppysellinen kardemummaa
  • 5 keltuaista
  • 1/2 dl sokeria
  • ruokosokeria
  • kaasupoltin
Kuumenna maito ja kerma kattilassa. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja heitä puolikkaat nesteseokseen. Mausta kardemummalla. Poista vaniljatangot tovin jälkeen ja kaavi tangon puolikkaisiin jääneet siemenet takaisin kermamaitoon.

Sekoita keskenään sokeri ja keltuaiset. Yhdistä keltuaisseos kermamaitoon varovasti sekoittaen.

Kaada seos pieniin vuokiin. Me käytimme tavallisia lasisia ja kuperia jälkiruokakulhoja. Ne toimivat erinomaisesti.

Kypsennä 95-asteisessa uunissa 50-60 minuuttia. Vanukkaan tulee olla läpikotaisin kypsää. Tarkoitus on, että vuokaa kopautettaessa vanukasseos heiluu, mutta ei enää aaltoile.

Jäähdytä vanukkaita yön yli viileässä. Ripottele jäähtyneiden vanukkaiden pinnalle kerros ruokosokeria. Polta sokeri kaasupolttimella. Tarjoa heti.


PEKKA TORVINEN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti