Pönöttäjän paikan vaihto

”Menestystä osakunnallemme!”

Inspehtori Dennis Bamford. Kuva: Heikki Karvinen

Jotain on tapahtunut. Kaikkien tuntema, arvostettu hahmo osakunnalla on jättänyt paikkansa. Ehkä hyvä niin, ehkä ei, mutta vääjäämätöntä se joka tapauksessa oli, sillä inspehtoritkin vaihtuvat. Joskus useammin, joskus harvemmin. Puukello esitti valtikanvaihtajille eli Dennis Bamfordille sekä Kari Rummukaiselle muutamia kysymyksiä inspehtoriudesta sekä osakunnasta. 

Vaikka Dennis Bamford on kotoisin Helsingistä, on hänen suhteensa Pohjois-Karjalaan lämmin. Hänen isoisänsä syntyi Utrassa englantilaisen Thomas Bamfordin ja Anna Bamfordin os. Mustosen toisena lapsena. Thomas toimi Utran sahalaitosten johtajana englantilaisessa yrityksessä, joka oli ostanut sahalaitokset Antti Juhana Mustosen perikunnalta. Suvun juuret juontavat siis Pohjois-Karjalaan.

Dennis kuului Karjalaiseen Osakuntaan jo opiskeluaikanaan ja oli paljon mukana toiminnassa. Hän toimitti myös virkoja, oli muun muassa ekskursiomestari, harrastusmerkin verran. Inspehtorikautensa alkuaikoina Dennis osallistui osakunnan toimintaan melko aktiivisesti, mutta kun hän sai johdettavakseen kaksi perättäistä kansallista tutkimuksen huippuyksikköä – 12 vuoden ajaksi – joutui osakuntatoiminta antamaan tilaa työlle. Erilaiset inspehtoriuuteen liittyvät tehtävät, kuten rahastojen ja säätiöiden johtamisen Dennis edelleen tietenkin hoiti, mutta osakunnan päivittäisessä vetovastuussa oli tästä lähin kuraattori. ”Koko inspehtorikauteni oli ainakin omasta puolestani hyvin harmoninen, enkä missään vaiheessa tuntenut jännitteitä - eli käsittääkseni vietimme toiminnallisesti tasaista aikaa, vaikka ajanjaksoon kuului muun muassa toimitilojen vaihto ja ikimuistoinen 100-vuotisjuhla.”

”Ikävintä?? Kuten kaikki tiedätte - kun aloitetaan laulaminen juuri kun lämmin ruoka tuodaan pöytään.”

Dennis aloitti inspehtorina vuonna 1996 ja toimi virassa aina vuoteen 2013 saakka. Hän ei näe suuria eroja noiden vuosien välillä :”Kun vertailen eri aikoja huomaan, että mitään dramaattista tässä suhteessa ei ole tapahtunut, vaikka lähes parikymmentä vuotta on vierähtänyt. Eli olemme pitäneet oman identiteettimme ja osakuntalaisia on riittänyt. Tämä viitannee vahvaan traditioon, joka on ollut säilyttämisen arvoinen.”

Parasta inspehtorina ollessa oli Denniksen mielestä nähdä läheltä eri osakuntasukupolvet ja pysyä itsekin vireänä opiskelijoiden seurassa. Entäs, mikä oli ikävintä? ”Ikävintä?? Kuten kaikki tiedätte - kun aloitetaan laulaminen juuri kun lämmin ruoka tuodaan pöytään.” (Moni osakuntalainen onkin todistanut kuinka sitsietiketti on rikkoutunut tässä suhteessa Denniksen kohdalla.)

Inspehtorikautensa merkittävimpinä tapahtumina Dennis näkee täydellisesti onnistuneet 100-vuotisjuhlat, uusien tilojen saamisen sekä Artin säätiön toimintana uuden asuntolan rakentamisen, jonka ansiosta osakunnalla on nyt tarjota opiskelija-asunto käytännössä kaikille aktiiveille. Myös osakunnan historian ilmestyminen jäi mieleen vuosien varrelta. ”Olen tyytyväinen, että olen voinut tukea osakuntaa ja toivon, että osakuntalaiset löysivät kodin sieltä. Ilmapiiri on säilynyt avoimena ja hyväksyvänä eli sellaisena, joka toi opiskelijat juuri Karjalaiseen Osakuntaan. ”

Nyt kun inspehtorikausi on takana, mitkä ovat tunnelmat? ”Taaksepäin katsoessa mieleni on rauhallinen ja ehkä hivenen haikea. Sen verran monta vuotta oltiin yhdessä.”

Osakuntalaisille Dennis lähettää vielä seuraavanlaiset terveiset : ”Kuten olen sanonut aiemminkin – olkaa avarakatseisia ja hyväksyviä, oppikaa toisistanne, löytäkää osakunnasta ystäviä koko loppuiäksi ja tehkää hyviä tekoja. Niistä sielu nauttii.” Ja seuraajalleen Kari Rummukaiselle : ”Kari, olen varma, että löydät omanlaisesi suhteen osakuntaan ja uskon, että tulet, kuten minäkin, nauttimaan opiskelijoiden ja muidenkin osakuntaan liittyvien ihmisten kanssa toimimisesta.”

Inspehtori Kari Rummukainen. Kuva: Heikki Karvinen

Eräs aikakausi on siis päättynyt ja sekä saappaat ja inspehtorin kaulanauha vaihtaneet miestä. Denniksen paikalla tästä lähtien pönöttää Kari Rummukainen, joka toteaa, ettei pysty – ainakaan pitkään aikaan – paikkaamaan tämän jättämää aukkoa, mutta odottaa mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

Kari Rummukainen on professori teoreettisen hiukkasfysiikan tutkimusalalla. Hän väitteli tohtoriksi Helsingissä vuonna 1990 ja vietti sen jälkeen kaiken kaikkiaan 15 vuotta ulkomailla eri tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa. 2006 oli edessä paluu Suomeen Oulun yliopistoon ja sieltä Helsinkiin 2009.

Kari on jo ehtinyt osallistua muutamiin osakunnan tapahtumiin ja inspehtorikauden alku onkin sujunut hänen mukaansa oikein rattoisasti. Inspehtoriuden monipuolisuus on yllättänyt ja odotuksiin verraten suurin ero on ollut hallinnollisten tehtävien varsin merkittävä määrä. Inspehtorin kuuluu osallistua muun muassa osakunnan toimintaan läheisesti liittyvien säätiöiden hallituksien kokouksiin. Myös osakunnan oman omaisuuden hallinnassa on puuhaa. ”Nämähän ovat vastuullisia ja tärkeitä tehtäviä, ja näiden kautta tunnen, että voin konkreettisella tavalla tehdä työtä osakunnan hyväksi”, Kari toteaa.

Karin suhde Pohjois-Karjalaan on konkreettisempi kuin entisen inspehtorin. Hän on kotoisin Nurmeksesta, syntynyt siellä vuonna 1962 ja muuttanut pois ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen 1980, jolloin tie vei Helsinkiin. ”Kuulun ensimmäiseen peruskoulun käyneeseen ikäluokkaan; kävin ala-asteen Porokylän peruskoulussa, yläasteen Laamilassa ja lukion Nurmeksen lukiossa,” Kari kertoo. Hän kertoo vierailevansa kotiseudulla Pohjois-Karjalassa varsin säännöllisesti, sillä sukua, vanhemmat ja nuorin sisar asuvat paikkakunnalla edelleen. ”Vaikka en olekaan varsinaisesti asunut Pohjois-Karjalassa nyt yli 30 vuoteen, miellän itseni edelleen Pohjois-Karjalaiseksi.”

"...etenkin klassinen Star Trek -flipperi söi monen montaa markan kolikkoa”

Kari kuului Karjalaiseen Osakuntaan opiskeluaikanaan ja vieraili varsin usein vanhoissa tiloissa Liisankadulla etenkin opiskelun alkuvuosina. Paikka oli mukavasti lähellä Siltavuorenpenkereen silloista fysiikan laitosta, joten pikavisiitit keskellä päivää olivat helppoja. ”Liisankadun osakuntatiloissa oli biljardi, ja etenkin klassinen Star Trek -flipperi söi monen montaa markan kolikkoa”, tuore inspehtori muistelee. Varsinaisesti aktiivina hän ei ole toiminut.

Kari kertoo, että pyyntö Karjalaisen Osakunnan inspehtoriksi tuli yllättäen, mutta päätös ottaa tehtävä vastaan ei ollut ollenkaan vaikea. ”Minusta inspehtorius oli hieno juttu ja olin suorastaan ylpeä siitä, että minua kysytään. Kyselin laitokseni inspehtorikollegaltani, mitä työhän kuuluu, joten tiesin suurin piirtein, mikä minua odottaisi.”

Mitä ajattelit, että inspehtorin tehtäviin kuuluu? ”Ennen vanhaan osakunnat lienevät olleet varsin selkeästi inspehtorien isällisen tai äidillisen valvonnan alla. Mutta nykyään ne ovat opiskelijoiden itsensä hyvässä hoidossa, kuten pitääkin, joten valvova rooli lienee vähentynyt. Ajattelin että inspehtori toimii lähinnä yhteyshenkilönä yliopiston johdon suuntaan, eri taustaryhmiin sekä myös toisiin osakuntiin inspehtorien tapaamisten kautta. Lisäksi hän toimii eräällä tavalla jatkuvuuden takaajana. Käsitin myös, että inspehtori on myös eräänlainen "virallinen pönöttäjä" osakuntien lukuisissa tapahtumissa.”

Inspehtoriuden parasta antia on Karin mukaan tutustuminen lukuisiin Pohjois-Karjalan alueelta tuleviin opiskelijoihin ja saada näin monipuolinen kosketus maakuntaan. Ikäviä puolia toimessa hän ei näe, ja toivoo, ettei tulekaan. ”Osakunnan toiminta ja talous ovat hyvässä iskussa.”

Denniksen jättämää paikkaa Kari kommentoi seuraavasti: ”Dennis oli inspehtorien virkaikäpresidentti, kaikkien tuntema auktoriteetti. Itse tulin Helsingin Yliopistoon vasta 2009, joten olen täällä tuore tapaus sekä professorina että inspehtorina.” Hän kertoo odottavansa tulevaa mielenkiinnolla ja aikoo jatkaa virassa niin kauan kuin tilanteet antavat myöten.

Osakuntalaisia uusi inspehtori kiittää luottamuksesta sekä odottaa tutustuvansa heihin, sekä Pohjois-Karjalasta että muualtakin saapuviin uusiin opiskelijoihin. Dennis puolestaan saa seuraavat terveiset: ”Dennis, olet ollut esimerkillinen inspehtori ja jätät osakunnan kaikin puolin erinomaiseen kuntoon, myöskin taloudellisesti. Tämä tekee minun inspehtoriuteni alkutaipaleen helpoksi. Seuraan esimerkkiäsi!”

Puukello tavoitti inspehtorit myös inspehtorinvaihtokaronkan väliajalla:

KARI RUMMUKAINEN:
Miten ilta on sujunut?
Oikein mukavaa. Tosi hyvä ilta. Tapaa uusia ihmisiä, tapaa nurmeslaisia tuttuja täällä. Henkilöitä, jotka on ollut samalla luokalla siskoni kanssa ja joita äitini on opettanut koulussa. Täältä löytää yllättäviä yhteensattumia.

Joko vastuu painaa paljon?
Kyllähän se, tässä on paljon hommia. Yllättävän paljon hommia, mitä en tiennytkään eikä Denniskään varoittanut. Paljon taustaorganisaatioiden ja säätiöiden hallintohommia. Se on arvokasta työtä, mutta sitä on yllättävän paljon.

Onko Dennikseltä tullut ohjeita/vinkkejä miten inspehtorin virassa pärjää?
Dennis jakaa viisautta, erityisesti käytännön asioissa. Esimerkiksi, mitä kannattaa säätiöissä tehdä. Joka on erittäin hyvä. Juhlamenoihin liittyvissä asioissa ei ole suostunut neuvomaan.

Ovatko pöytäjuhlat tuttuja ennen inspehtoriaikaa?
Ei juurikaan. Opiskeluaikana 80-luvulla en osallistunut osakuntatoimintaan. Nyt sitten olin poissa Helsingin yliopistosta vuoteen 2009 asti. Olen tuore professori Helsingissä. En ole ennen tätä(inspehtorikautta) ehtinyt mihinkään yliopiston perinteisiin juhliin. Mutta tämän puolenvuoden aikana on ollut useampi juhla, missä olen ollut mukana.

Miten usein on tarkoitus päästä osallistumaan juhliin?
Niin usein kun se on mahdollista. Aina ei kuitenkaan pääse. Perheellinen kun olen, niin vapaat illat ovat kortilla. Tärkeimmät juhlat varmasti merkitään kalenteriin ajoissa.
 

Onko juomalauluista löytynyt jo suosikkia?
Tämä oli kyllä hauska tämä viimeisin (Leppäsuon kellari) Oli hyvin iskevästi sovitettu. Se todella soi kunnolla. Varsinkin jos on reilumpi tahti, niin sekalaisempikin kuoro pysyy tahdissa. Kuulostaa ihan napakalta. Ovat perinteisemmätkin laulut ihan hauskoja

DENNIS BAMFORD:
Miltä juhliminen tuntuu, kun inspehtorin nauha ei ole enää kaulassa?
Mitään suurta eroa ei ole, onko lätkä kaulassa vai ei. Varsinainen surutyö on jo tehty. Siirtymäperiodi oli aika lyhyt, kun itsekin yritin ajaa sitä, että löytyisi joku jatkaja. Sitten kun se löytyi, huomasin, että hitto vieköön, nythän se loppu!

Miten Kari on pärjännyt tänä iltana?
Ihan hyvin, eihän tässä mitään. Tämähän on ollut tällaista juhlaa. Kehutaan toinen toisiamme ja juhlitaan.

Onko suunnitelmissa tulla käymään jatkossakin osakunnan tapahtumissa/juhlissa?
Vaikea sanoa, mutta periaatteessa en haluaisi hävitä maailmankaikkeuden tummiin. Kyllä varmasti, jos osakunta haluaa, että näyttäydyn siellä. Kyllä nyt vuosijuhlissa pitäisi vähintään käydä. Lähinnä se on se, mikä nyt tulee mieleen.

Onko vuosien varrella jäänyt mieleen erityisesti osakuntalaisia ja oppiiko osakuntalaisia tuntemaan inspehtorin virassa?
Nimiä en sano, mutta aluksi oppi paremmin. Kun olin ollut kolme- neljä vuotta inspehtori, sain johdettavaksi tutkimuksen huippuyksikköjä pari kappaletta 12 vuodeksi. Se vei äijästä sen verran mehuja ja sanoin, että kuraattorin pitää ottaa enemmän vastuuta tai sitten pitää löytää joku toinen inspehtori. Sitten me teimme työnjakoon vähän muutoksia. Siitä eteenpäin en joutunut enää tekemisiin suoranaisesti osakuntalaisten kanssa. Kyllähän minä niitä tapasin. Mutta en niin paljon kuin alkuaikoina, kun kävin kaikissa kokouksissa ja kesäretkillä. Ne oli pakko karsia pois. Siitä suurin seuraus oli, että tunsin naamalta, mutta en nimeltä.

RIINA PARVIAINEN ja HEIKKI KARVINEN