Tämä on niitä hetkiä, kun aurinko paistaa juuri sopivasti, lämmittää muttei häikäise silmiä. Kun puut ovat vaihtaneet lehtiensä väriä eri tahtiin, osa loistaa punaisina, osa kantaa vielä vihreää pukua. Kun sulkee silmänsä ja katusoittajien musiikkia kuunnellessa voi kuvitella olevansa ulkomailla. Viesti ystävältä, joka asuu liian kaukana. Ohikulkijan hurmaava nauru. Erikoisen näköinen ikkuna, johon ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota.
Tai se, kun musiikki menee ihon alle. Kun vanhaa valokuvaa katsoessa matkustaa vuosien taakse, lapsuuden leikkeihin tai nuoruuden kasvukipuihin, ja on tyytyväinen siitä, että on juuri tässä kohtaa. Se, kun joku osaa pukea sanoiksi sen mitä on itse mietiskellyt. Kun taidenäyttelyssä haistaa öljyvärin. Katuvalojen loiste hämärillä kujilla. Kiiltävät lätäköt sateen jälkeen. Ihminen, jota ikävöidä.
Joskus sitä tajuaa, että huolimatta liian vähistä yöunista, sateesta silloin kun unohti sateenvarjon kotiin, kirjastomaksuista, kahvitahrasta paidassa, tylsästä luennoitsijasta taikka kasaantuvista koulutehtävistä olisikin aika helppoa olla onnellinen.
Tai se, kun musiikki menee ihon alle. Kun vanhaa valokuvaa katsoessa matkustaa vuosien taakse, lapsuuden leikkeihin tai nuoruuden kasvukipuihin, ja on tyytyväinen siitä, että on juuri tässä kohtaa. Se, kun joku osaa pukea sanoiksi sen mitä on itse mietiskellyt. Kun taidenäyttelyssä haistaa öljyvärin. Katuvalojen loiste hämärillä kujilla. Kiiltävät lätäköt sateen jälkeen. Ihminen, jota ikävöidä.
Joskus sitä tajuaa, että huolimatta liian vähistä yöunista, sateesta silloin kun unohti sateenvarjon kotiin, kirjastomaksuista, kahvitahrasta paidassa, tylsästä luennoitsijasta taikka kasaantuvista koulutehtävistä olisikin aika helppoa olla onnellinen.
KATJA ORPANA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti