 |
| Kuva: Nelli Tiainen |
Historian koulima suurkaupunki on täynnä aitoa elämänmakua
Liz Gilbert miettii kirjassaan Eat Pray Love, mikä sana voisi olla sopiva kuvaamaan eri kaupunkeja, esimerkiksi New Yorkia. Heittäydyn leikkiin mukaan alkaessani pohtia mikä mahtaisikaan olla oivallinen sana kuvaamaan Berliiniä, kaupunkia, jonne olen viime vuosien aikana reissannut useaan otteeseen ja jossa olen vuoden verran myös asunut ja opiskellut.
Kaikki Berliinissä on jotenkin “rennon cool”. Sen todistaa Berliinin “Mauerparkiin” (suom. muuripuisto) huhtikuusta lokakuuhun joka sunnuntai kokoontuva ulkoilmakaraoke- ja kirpputorikansa. Prenzlauer Bergin – Berliinin Punavuoren – trendikkäässä kaupunginosassa sijaitsevan suuren puiston toisessa reunassa on valtava kirpputori, jossa kirjat, korut ja polkupyörät odottavat löytäjäänsä sekä muun muassa turkkilaiset suolapalat ja leivonnaiset nauttijaansa. Eri puolella puistoa esiintyy useita laulajia kitaroineen ja katusoittajien muodostamia yhtyeitä, joita monet uteliaat silmäparit, puistossa piknikkiä viettävät kaveriporukat ja sunnuntaikävelyllään puistoon päätyneet perheet ovat jääneet seuraamaan. Samaan aikaan puiston toisella laidalla roomalaista amfiteatteria pienoiskoossa muistuttavan katsomon karheille kivi-istuimille on asettunut hyväntuulinen ja odottava yleisömeri. He ovat pääosin pari-kolmekymppisiä berliiniläisiä opiskelijoita, tiedostavia reppumatkailijoita ja satunnaisia ohikulkijoita, joiden korviin on kantautunut tieto “Muuripuiston” jo legendaksi muodostuneesta ulkoilmakaraokesta. Pyöreälle, kiviselle esiintymislavalle vuorotellen hyppii, tanssii ja hiipii esiintymis- ja laulutaitonsa tai -taidottomuutensa näyttämään mieliviä saksalaisia sekä ulkomaalaisia amatööriesiintyjiä “festivaaliyleisön” sunnuntaipäivää riemastuttamaan. Fiilis on tärkein ja puistossa onkin tunnelmaa kuin Ilosaarirockin hämärtyvässä illassa.
Liz Gilbert miettii kirjassaan Eat Pray Love, mikä sana voisi olla sopiva kuvaamaan eri kaupunkeja, esimerkiksi New Yorkia. Heittäydyn leikkiin mukaan alkaessani pohtia mikä mahtaisikaan olla oivallinen sana kuvaamaan Berliiniä, kaupunkia, jonne olen viime vuosien aikana reissannut useaan otteeseen ja jossa olen vuoden verran myös asunut ja opiskellut.
Kaikki Berliinissä on jotenkin “rennon cool”. Sen todistaa Berliinin “Mauerparkiin” (suom. muuripuisto) huhtikuusta lokakuuhun joka sunnuntai kokoontuva ulkoilmakaraoke- ja kirpputorikansa. Prenzlauer Bergin – Berliinin Punavuoren – trendikkäässä kaupunginosassa sijaitsevan suuren puiston toisessa reunassa on valtava kirpputori, jossa kirjat, korut ja polkupyörät odottavat löytäjäänsä sekä muun muassa turkkilaiset suolapalat ja leivonnaiset nauttijaansa. Eri puolella puistoa esiintyy useita laulajia kitaroineen ja katusoittajien muodostamia yhtyeitä, joita monet uteliaat silmäparit, puistossa piknikkiä viettävät kaveriporukat ja sunnuntaikävelyllään puistoon päätyneet perheet ovat jääneet seuraamaan. Samaan aikaan puiston toisella laidalla roomalaista amfiteatteria pienoiskoossa muistuttavan katsomon karheille kivi-istuimille on asettunut hyväntuulinen ja odottava yleisömeri. He ovat pääosin pari-kolmekymppisiä berliiniläisiä opiskelijoita, tiedostavia reppumatkailijoita ja satunnaisia ohikulkijoita, joiden korviin on kantautunut tieto “Muuripuiston” jo legendaksi muodostuneesta ulkoilmakaraokesta. Pyöreälle, kiviselle esiintymislavalle vuorotellen hyppii, tanssii ja hiipii esiintymis- ja laulutaitonsa tai -taidottomuutensa näyttämään mieliviä saksalaisia sekä ulkomaalaisia amatööriesiintyjiä “festivaaliyleisön” sunnuntaipäivää riemastuttamaan. Fiilis on tärkein ja puistossa onkin tunnelmaa kuin Ilosaarirockin hämärtyvässä illassa.
 |
| Kuva: Nelli Tiainen |
Näin ei tosin ollut vielä reilut 20 vuotta sitten. Puistoa halkoi Kylmän sodan symboliksikin tituleerattu kaupungin vuodesta 1961 vuoteen 1989 kahtia jakanut valtava Berliinin muuri piikkilanka-aitoineen ja vartiotorneissa Itä- ja Länsi-Berliinin rajaa kiikaroivine sotilaineen. Nyt siitä muistuttaa karaokekatsomon takana, muuripuiston korkeimmalla kohdalla kohoava Berliner Mauer. Tämä monien maalikerrosten peittämä, graffitein koristeltu pieni pätkä muuria on kaupungin yksi tunnetuimmista maamerkeistä, joka nyt riemunkirjavuudellaan viestittää vapauden sanomaa.
Jo ennen muurin rakentamista oli Berliini toiminut toisen maailmansodan loppukohtauksen näyttämönä. On riipaisevaa, mutta myös jollain tavoin lohduttavaa nähdä, että vanha Gedächtniskirche (muistokirkko) on sodan pommituksissa puolittuneine torneineen jätetty keskelle vilkkainta ostos- ja turistikatua Ku'dammia muistuttamaan kaupungin värikkäästä historiasta. Lohduttavaa siinä on se, että kaupunki on noussut kirjaimellisesti raunioista yhdeksi Keski-Euroopan keskeisimmiksi ja menestyksekkäimmiksi pääkaupungeiksi. Tuhannet kaupungin katuja päivittäin tallaavat paikalliset sekä turistit eivät voi – niin halutessaan – olla huomaamatta historian kaupunkiin jättämiä jälkiä. Kaupunki erilaisine kaupunginosineen ja uutta aikakautta korostavine ostoskeskuksineen ja pilvenpiirtäjineen on 20 vuoden aikana kehittynyt ja elämä mennyt eteenpäin. Mutta raa'asti pommitettu kirkontorni pysyy. Menneestä voi oppia, mutta sitä ei pidä unohtaa, jottei se uusi itseään. Kovia kolhuja saanut ja monia kohtaloita nähnyt kaupunki on sittemmin pessyt kasvonsa ja edustaa nyt mitä moninaisempien kulttuurien ja elämäntyylien kirjoa. Kaupungin jälleenrakentamisen ja tuotantokoneiston alulle saamisen avuksi Länsi-Berliiniin saapui sankoin joukoin turkkilaisia työmiehiä, joista monet jäivät maahan perheineen ja ovat luoneet Berliiniin, etenkin aiemmin vahvasti työläiskaupunginosien leimaa kantaviin Kreuzbergiin ja Neuköllniin, “Pikku-Turkin”.
Jo ennen muurin rakentamista oli Berliini toiminut toisen maailmansodan loppukohtauksen näyttämönä. On riipaisevaa, mutta myös jollain tavoin lohduttavaa nähdä, että vanha Gedächtniskirche (muistokirkko) on sodan pommituksissa puolittuneine torneineen jätetty keskelle vilkkainta ostos- ja turistikatua Ku'dammia muistuttamaan kaupungin värikkäästä historiasta. Lohduttavaa siinä on se, että kaupunki on noussut kirjaimellisesti raunioista yhdeksi Keski-Euroopan keskeisimmiksi ja menestyksekkäimmiksi pääkaupungeiksi. Tuhannet kaupungin katuja päivittäin tallaavat paikalliset sekä turistit eivät voi – niin halutessaan – olla huomaamatta historian kaupunkiin jättämiä jälkiä. Kaupunki erilaisine kaupunginosineen ja uutta aikakautta korostavine ostoskeskuksineen ja pilvenpiirtäjineen on 20 vuoden aikana kehittynyt ja elämä mennyt eteenpäin. Mutta raa'asti pommitettu kirkontorni pysyy. Menneestä voi oppia, mutta sitä ei pidä unohtaa, jottei se uusi itseään. Kovia kolhuja saanut ja monia kohtaloita nähnyt kaupunki on sittemmin pessyt kasvonsa ja edustaa nyt mitä moninaisempien kulttuurien ja elämäntyylien kirjoa. Kaupungin jälleenrakentamisen ja tuotantokoneiston alulle saamisen avuksi Länsi-Berliiniin saapui sankoin joukoin turkkilaisia työmiehiä, joista monet jäivät maahan perheineen ja ovat luoneet Berliiniin, etenkin aiemmin vahvasti työläiskaupunginosien leimaa kantaviin Kreuzbergiin ja Neuköllniin, “Pikku-Turkin”.
 |
| Kuva: Nelli Tiainen |
Se, miksi Berliini asettaa niin suuren haasteen “oman sanansa” löytämiseksi onkin juuri kaupungin monipuolisuus. Sen kiehtova, yhä läsnä oleva menneisyys, esimerkiksi entisen Itä-Berliinin puolella olevien valtavien betonisten kerrostalojen muodossa, sekä kaupungin omaleimaiset kaupunginosat persoonallisine, monia eri kansallisuuksia edustavine asukkaineen evät anna lupaa kapeille määrityksille vaan rohkaisevat kokemaan ja näkemään kaupungin itse ja tekemään siitä omansa. Berliini seisoo pystypäin eikä välitä, mitä muut siitä ajattelevat. Paljasjalkaisia berliiniläisiä kuvataankin usein sanalla frech – röyhkeä, karkea. Luulen, että monien eri vaiheiden läpikäyneessä suurkaupungissa kasvaminen saakin ajoittain korottamaan äänen, jotta erottuisi joukosta sekä pitämään puolensa tarpeen tullen. Tätä nykyä Kreuzberg ja Neukölln ovat muuttuneet hipstereiden ja ulkomaalaisten opiskelijoiden valtaamiksi trendin mekoiksi, joissa kahvilakulttuuria parhaimmillaan edustaa huolettomasti rapatut seinät ja vanhat huonekalut. Baarit jatkuvat ahtaista huoneista toisiin, matkanvarrella savu tunkeutuu silmiin ja maineikkaat Dj:t rytmittävät menoa elektronisella “berliiniteknolla” ja tanssilattialla tanssitaan kuin ei huomista olisi. Eikä tarvitse ollakaan. Silloin tärkeimmäksi muodostuu vain sen hetken ainutlaatuisuus.
Ajatusleikkini Berliiniä sopivimmin kuvailevasta sanasta ryöstäytyy käsistä mieleeni alkaessa tulvia loputtomasti erilaisia sanapareja: karhea ja kaunis, utelias ja arvaamaton, itsepäinen mutta aito ja avarakatseinen... Yhteen ainoaan sanaan on Berliinin kohdalla mahdotonta päätyä. Se on niin kulmikas ja rosoinen mutta ennen kaikkea rakastettava: vallaton villilapsi, joka valloittaa ja vetää puoleensa. Berliinissä kaikki on mahdollista ja se tarjoaa jokaiselle jotakin. Mene, näe ja koe, mitä Berliini voisi olla juuri sinulle. Niin ja Gilbertin mukaan New Yorkia parhaiten kuvaava sana on muuten saavuttaa.
NELLI TIAINEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti