”Cosmopolitanin lukijat ovat 20–30-vuotiaita nuoria aikuisia naisia, jotka ovat kiinnostuneita ulkonäöstään ja uusimmista trendeistä.
Cosmon lukijat ovat valmiita kokeilemaan uutuuksia ja rakastavat shoppailua. He kuluttavat huolettomasti itseensä sekä etsivät tietoa ja vinkkejä suosikkilehdestään. Cosmo ei ole heille vain lehti, vaan elämänasenne. […] Cosmonaiset haluavat sekä voida hyvin että näyttää hyviltä!” (lainaus Cosmopolitan esittelytekstistä Sanoma Magazinesin nettisivuilta)
Minulla ja ystävälläni oli viime kesänä harrastus. Menimme kahvilaan ja etsimme lehtilokerosta Cosmopolitanin. Lehdestä sai aina varmat naurut: kuka oikein lukee Cosmoa tosissaan? Cosmo edusti meille jäännettä maailmasta, joka on jo menossa ohi; maailmasta, jossa naisten päätarkoitus on olla viettelevä ja miellyttää miestään. Lehden rivien välistä luettava viesti oli niin vahva, että välillä lukukokemus muuttui parodiasta ahdistukseksi.
Kiitos ikäni ja sukupuoleni, kuulun kuitenkin siihen joukkoon, jolle Cosmopolitan, tuo nuorten naisten tyyli- ja ihmissuhderaamattu, on suunnattu. En kuitenkaan halua tulla luetuksi tähän ryhmään, vaan etsin vaate- ja parisuhdeneuvoni muualta. Miksi näin on? Miksi Cosmoa lukiessani tulee vahva olo siitä, että lehden jutut eivät kosketa minua lainkaan? Miksi kuulin niin monen ystäväni huoahtavan, kun kerroin kirjoittavani juttua Cosmosta?
Cosmonaista rakentamassa
Representaatio-sanan kaksijakoinen merkitys viittaa edustamiseen ja esittämiseen – representaatiot sekä välittävät että luovat todellisuutta. Esimerkki: kun Cosmopolitanissa on naisrepresentaatioita, nämä lehdessä kuvatut naiset yhtäältä kuvastavat kulttuurisia käsityksiämme naisista ja toisaalta uusintavat niitä. Representaatiot voivat toki uudistaa ja uudelleen rakentaa kulttuurisia kuvia, laajentaa vaikkapa naiseuden ja mieheyden käsitteitä.
Cosmon populaaritieteelliset sukupuolirepresentaatiot perustuvat vahvaan sukupuolidikotomiaan. Miehet ja naiset ovat sisäisesti yhtenäisiä ryhmiä, jotka eroavat huomattavasti toisistaan. Tiedättehän, kaikki naiset tykkäävät pinkistä, meikkaamisesta ja vaatteista. Yhtäkään miestä ei voisi vähempää kiinnostaa vaatekaupoissa kiertely eivätkä miehet avaudu ihmissuhteistaan parhaille ystävilleen, kuten naiset tekevät. Ja mikä tärkeintä, naisten seksuaalinen kiinnostus kohdistuu vain miehiin – ja toisin päin.
Cosmo on nimenomaan naistenlehti. Kannessa poseeraa naishahmo (avokaula-aukkoisessa mekossa pitkät kiharat hiukset kuvitteellisessa tuulessa heiluen). Mainoskuvien enemmistö esittää naisia. Vaate- ja meikkijuttujen mallit ovat naispuolisia. Artikkelien aiheet koskettavat naisen elämää (miten se nyt sitten määritelläänkään). Naiset ovat pääroolissa, tämä on ilmiselvää.
Miehille on varattu oma osionsa, joka koostuu tunnetun mieshenkilön haastattelusta, miespaneelista ja miehen kirjoittamasta kolumnista. Lehdessä on myös Mitä mies? –palsta, joka ”kertoo uusimman tiedon miehistä” sekä juttu, joka listaa miesjulkimoita heidän ”kuumuusasteensa” mukaan (kyllä, grafiikassa käytetään lämpömittareita). Vaikka miehistä puhutaan Cosmossa paljon, vain murto-osassa tästä puheesta he saavat oman äänen.
”Rakasta itseäsi, mutta pysy mallinmitoissa”
”Cosmonaiset haluavat sekä voida hyvin että näyttää hyviltä”, lukee lehden esittelyssä. Lehdessä onkin muoti-, kauneus- ja julkkisjuttujen lisäksi niin kutsuttuja hyvän olon juttuja. Lehdessä kerrotaan työuupumuksesta, kehotetaan varaamaan aikaa itselle, perustellaan ystävien tärkeyttä ja varoitellaan huonoista poikaystäväkandidaateista. Olen myös törmännyt pariin Body Love –artikkeliin, jotka alkavat sanoilla ”Sinä ja vartalosi ansaitsette vain parasta. Kerromme, miten onnistut.” Näissä artikkeleissa naisia kehotetaan rakastamaan vartaloaan, mutta paradoksaalisesti haastatellut naiset edustavat varsin kapeaa naiskuvaa. Aika pieni osa naisista kuitenkin ostaa vaatteensa koossa 34 tai 36.
Yllättävää kyllä, ajoittain Cosmossa törmää jopa feministissävytteisiin argumentteihin. Muistan lukeneeni viime kesänä Slut walk –teemaisen pääkirjoituksen, jossa puolustettiin oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen. Feminismi Cosmopolitanin tapaan on kuin jonkinlaista kevytfeminismiä, tai osuvammin postfeminismiä. Sanaa feministi ei (muutamaa poikkeusta huolimatta) mainita, lisäksi naisen (ja myös miehen) kategoria nähdään hyvin suppeana ja homogeenisenä. Lehti ei tunnusta ei-heteroseksuaalisen halun mahdollisuutta saati sitä, että on olemassa naisia, joita yksinkertaisesti ei kiinnosta mahtua ”Cosmonaisen” raameihin.
Ymmärrän, että on naisia, jotka kokevat, että Cosmopolitan puhuu juuri heille, kertoen heidän elämänsä kannalta olennaisia asioita. Uskon, että on miehiä, jotka saavat lehdestä enemmän irti kuin minä. Mutta minun ja Cosmon suhde ei oikein toimi. Molempien pitäisi tulla enemmän vastaan: Cosmon laajentaa perspektiiviään ja minun suhtauduttua kevyemmin. Tai ehkä meidän pitäisi vain pysyä toisistamme erossa.
KATJA ORPANA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti