 |
| Daamarit vuosimallia 1995. Kuva: Karjalainen Osakunta |
Osakuntaan ja yliopistoon opiskelemaan tulin vuonna 1994. Tuohon aikaan sain yliopistoon kirjoittautumisen yhteydessä ensimmäisen sähköpostiosoitteeni. Posteja lukemaan täytyi jonottaa yliopiston ATK-luokkaan ja niitä täytyi katsella alkeellisella ohjelmalla. Ilmoittautumiset osakunnan tapahtumiin tehtiin kirjoittamalla nimi osakunnassa olevan ilmoitustaulun nimilistaan. Ei viime vuosituhannella vielä mitään Doodleja ja nettilomakkeita ollut. Ei kovin monella kännyköitäkään eikä kaikilla edes lankapuhelimia! Eikä näistä ajoista vielä mitään ihmisikää ole.
Alusta lähtien koin osakunnan omakseni. Lääketieteen opiskelijana ja myöhemmin lääkärinä koen oman alani tiiviin yhteishengen paitsi motivoivana ja hyvänä asiana, myös toisaalta vähän sisäänpäin lämpiävänä. Yksi osakunnan tärkeistä asioista oli se, että sai mahdollisuuden tutustua muiden alojen ihmisiin ja oppia opiskelijaelämästä vähän laajemminkin.
Toisena tärkeänä asiana vasta Pohjois-Karjalan perukoilta muutettua tajusi myöskin oman maakunnan merkityksen, kun siellä ei tarvinnut koko ajan viettää aikaansa. Maakunnassa oli kyllä mukava vierailla. 90-luvulla osakunnassa oli vielä tapana tehdä maakuntatutkimuksia maakuntasihteerin johdolla, tutustua johonkin aiheeseen ja tehdä siitä ainakin puolitieteellinen julkaisu. Tuli vietettyä aikaa niin Enon sellutehtaiden ympäristövaikutusten kuin Lieksan lukioiden yhdistämiskysymysten parissa.
Enossa kyselimme tavallisilta kadunmiehiltä ja -naisilta heidän käsityksiään sellutehtaista. Ei se aina niin mairittelevaa ollut. Eräskin rouvashenkilö oli aivan varma, että "tehtaista männöö suoraan myrkkyputket muan alle". Rouvan vakuuttavaa äänensävyä ja käsien liikkeen painokasta tahtoa en ikinä unohda. Toinen rouvashenkilö totesi kollegalle matkailun kehittämisestä kysyttäessä, että "sen sortin turisteja ei tänne tarvita". Sortin laatu jäi kyllä ikuiseksi arvoitukseksi. Saimmehan me ylioppilaat Karjalaisesta "osuuskunnasta" huomiota kylän raitilla liikkuessa. Osakunta on terminä monelle vieras, joten tuota lempinimeä sai vähän väliä oikaista. Eräässä osakuntamme vuosijuhlassakin juhlapuhuja mainitsi yhteisömme tuolla lempinimellä ja pöydissä oli naurussa pidättelemistä, ehkä vähän myötähäpeääkin.
Biletys. Juhlat. Pirskeet. Tuo osakuntaelämän suola. Vapaamuotoisten juhlien lisäksi itselleni on muodostunut tärkeäksi vuosijuhla. Toisaalta hienostunut ja juhlallinen tapahtuma, mutta myös rento ja vapaamuotoinen tilaisuus tavata osakuntaystäviä. Tuskin muuten olisin ollut vuosijuhlissa tänäkin keväänä 18. kertaa peräkkäin. Vieläkin on hyvä (teko)syy lähteä vuosijuhlaan senioreiden edustajana. Ensimmäiset vuosijuhlani olivat 90-vuotisjuhlat fuksina. Vanhan ylioppilastalon juhlallinen ilmapiiri teki vaikutuksen, enkä tuolloin voinut aavistaa, että tieni veisi samaan saliin kymmentä vuotta myöhemmin vuosisadan juhliin kuraattorina. Satavuotisjuhlien tunnelma oli ainutlaatuinen ja uskon ettei pelkästään minulle osakuntavuosien huippukohta. Myöskin sen vuoden kesäretki laivalla Nurmeksesta Kolin kautta Joensuuhun on jäänyt erityisesti mieleen; Suomen kesän vehreys 30 asteen lämmössä aurinkoisen, kirkkaan taivaan alla ja valoisa kesäyö Kolilla.
Kuraattoriaika oli toiminnasta välillä irtautuneena mukava paluu osakuntaan ja itselleni huippuaikaa. Uusi sukupolvi kunnioitti perinteitä, mutta keksi jotain uuttakin. Osakunnan onkin oltava dynaaminen ja kehittyvä järjestö vastaamaan jäsenten kiinnostuksen kohteisiin ja uuden ajan haasteisiin. Kuraattoriaikana tutustuin myös muiden osakuntien kuraattoreihin ja vasta tuolloin tajusin paremmin osakuntien yhteistyön merkityksen.
Osakunnasta, niin aktiiviaikana, kuraattorina kuin seniorinakin, olen saanut hyviä ystäviä. En ole vieläkään päässyt osakuntaelämästä eroon, ja se on pelkästään positiivinen asia. Nykyisin osakuntasenioreissa toimivana on ollut mukava tutustua eri ikäisiin ihmisiin ja osakuntahistoriaan. Uudetkin tulokkaat on poikkeuksetta otettu iloiten vastaan tähän lämminhenkiseen yhteisöön. On myös positiivista kehitystä, että osakuntalaiset ja seniorit ovat viime vuosina järjestäneet aiempaakin enemmän yhteistä toimintaa. Raja-aitoja tältäkin osin kannattaa hälventää ja mieltää osakunta jatkumona fuksista civiksen kautta senioreihin. Olemme kaikki osakuntalaisia!
Tässä muutamia hajanaisia muistoja osakunnasta, mutta näistä ja muista pienistä muistoista muodostuu aivojeni muistikeskukseen ja sydämeeni kudelma, jota kutsutaan minun osakunnakseni.
Osakunnasta, niin aktiiviaikana, kuraattorina kuin seniorinakin, olen saanut hyviä ystäviä. En ole vieläkään päässyt osakuntaelämästä eroon, ja se on pelkästään positiivinen asia. Nykyisin osakuntasenioreissa toimivana on ollut mukava tutustua eri ikäisiin ihmisiin ja osakuntahistoriaan. Uudetkin tulokkaat on poikkeuksetta otettu iloiten vastaan tähän lämminhenkiseen yhteisöön. On myös positiivista kehitystä, että osakuntalaiset ja seniorit ovat viime vuosina järjestäneet aiempaakin enemmän yhteistä toimintaa. Raja-aitoja tältäkin osin kannattaa hälventää ja mieltää osakunta jatkumona fuksista civiksen kautta senioreihin. Olemme kaikki osakuntalaisia!
Tässä muutamia hajanaisia muistoja osakunnasta, mutta näistä ja muista pienistä muistoista muodostuu aivojeni muistikeskukseen ja sydämeeni kudelma, jota kutsutaan minun osakunnakseni.
O-P
P.S. Olipa mukava kirjoittaa pitkästä aikaa Puukelloon
(nimim. vuoden 1996 Puukellon
päätoimittaja)
päätoimittaja)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti